Haapajärvi,
Samuelin kirkko
  
Paikka
Rantakatu 2, Haapajärvi. Vanhan pappilan pihapiirissä.
Avoinna
11.6.–3.8. ma–pe klo 11–16.
Hartaus, musiikkia, ohjelmaa
Samassa pihapiirissä toimii seurakunnan kesäkahvila
Pikkupappila.
Rakennustyyli
Leikkimökkikokoa oleva lasten kirkko.
Pienen Samuelin puukirkon rakennusidean kehittäjä on nuorisotyönohjaaja
Minna Paananen. Rakennuksen piirustukset on laatinut Haapajärven
seurakunnan entinen talouspäällikkö Lauri Savimäki.
Haapajärvelle Suomen ensimmäinen lastenkirkko syntyi aktiivisten
talkoolaisten voimin. Suurin osa materiaaleista on saatu lahjoituksina,
kirkkoon valettua pientä kirkonkelloa myöten. Lapset ovat itse
osallistuneet kirkon tekemiseen valmistamalla pyhäkoululeireillä
kirkon penkkejä, kirkkotekstiilejä sekä alttaritaulun.
Kymmenen neliön puukirkko on 160 senttiä korkea ja sen puisille
penkeille mahtuu noin kaksikymmentä lasta. Nimensä lastenkirkko
sai kirkon siunauspäivänä 20.8.2009 olevan Samuelin nimipäivän
ja nuoren profeetan, Samuelin mukaan.
Lastenkirkko on paikka, jonne lapsi voi mennä leikkimään
omana itsenään. Siellä saa itkeä ja nauraa, olla luonnollisesti
Jumalan edessä. Haapajärven lasten kirkko on Suomen ensimmäinen
pysyvä, seurakunnan rakentama lastenkirkko.
Rakennusvuosi
Samuelin kirkon siunasi käyttöön 20.8.2009 Oulun
hiippakunnan piispa Samuel Salmi.
Alttaritaulu
Lasten valmistama
Seurakunnan nettisivu
Haapajärven
seurakunta
|